torstai 27. syyskuuta 2012

Tiara, sukkanauha ja muuta mukavaa!

Alkuun palaan hieman eliseen aiheeseeni. Tänään koulusta päästessäni suuntasin Hyvinkään Suomalaiseen Kirjakauppaan hakemaan tulostuspaperia toisen paketin ettei se lopu kesken koska tulostettavaa on. samalla silmiini osui pinkkinä sama kynä jonka eilen ostin mustana ja nappasin sen matkaani, sillä saa kivat varjostukset kirjotukseen niinkuin huonolla käsialallani tehdystä koevedoksesta näkeekin. Onneksi kutsuihin kirjoittaa siskoni enkä minä :)



Sitten päätin että kerron hieman muista hankinnoistani. Sukkanauhani jonka kuva on yläpuolella löysin vahingossa lindexiltä. Siinä oli kaikki mitä vaadin. Sydänkoru, valkoista pitsi sekä jotain sininistä.

Tiarani taas on ostettu Turusta. Olin katsellut kyseistä tiaraa monet monet kerrat Glitterissä käydessäni. Olimme sulhon kanssa lähteneet Turkuun viikonloppulomalle kylpylään ja silloin oli hääpäivään tj tasan vuosi. Joten päätin että jotain häihin oli löydettävä. Glitterin nähdessäni marssin suoraan sisään, valitsin tiarani jota olin ennenkin hipelöinyt ja menin maksamaan. Niin oli tiara hankittu.

Tämä kuva taas kertoo hieman hiuksistani. Anoppini oli löytänyt tämmöissiä koristeita joita voi liimata hiuksiin, mutta ne ei vahingoita hiuksia. Alkuun olin koristeita kohtaan hieman penseä. vähän lapsellisen näköisiä, ja ne o perhosia. En voi sietää perhosia. Mutta olen nyt tullut tulokseen että nehän ovat kiva lisä hiuksiini jotka eivät tule olemaan mitenkään erikoisella kampauksella. Siitä kuulette lisää myöhemmin. Joten siis. Näitä tulee olemaan hiuksissani hääpäivänä, muttei todellakaan koko pakettia. Ripsiini aion myös laittaa yhdet timantit! :)



        Loppuun vielä pieni sneakpeak... Kuva pukuni helmasta. Se on ryppyinen, menossa pesuun. mutta pieni kuva teillekkin siitä konkreettisesta puvusta. 



keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Hiljaiselon jälkeen

Nyt pyydän anteeksi teiltä rakkaat lukijani. Minulla ei ole ollut aikaa päivittä blogia. Koulun alkamisen ja autokoulun aloittamisen jälkeen ei ole ollut aikaa mihinkään. ei edes minun ja sulhon suhteelle. yhteinen aikamme on rajoittunut nukkumiseen, kauppareissuihin ja ruokailuun yhdessä.

Elämä on mallillaan. Kaikki on hyvin kotona. Muussa elämässä taas ei. Riitaannuin rakkaan ystäväni joka oli myös yksi kaasoistani kanssa. N, jos luet, olen pahoillani kaikesta. Asiasta seuraavaan. Olen väsynyt ottmana yhteyttä erääseen henkilöön jonka kanssa joka on velkaa sulholle. Paperitkin on kirjoitettu mutta silti hänen on niin saatanan vaikea maksaa. Anteeksi vuodatukseni joka ei liity häihin millään tavalla. Jatketaan siis asiaan jota tulin kertomaan.

Nyt on ostettu kaikki kutsutarvikkeet. Huh! Tuntuikin jo ettei se koskaan tule olemaan valmis. Vihdoin siis pääsin käymään Järvenpäässä. Suosittelen kaikille lämpimästi Taitaville askarteluliikettä jossa sain siskoni kanssa apua, eikä hinnatkaan ollut yhtä korkeat kuin Hyvinkään värinapissa jossa oli vielä muuttomyynti alennuksetkin.



Suinkaan kaikkea ei ole ostettu kyseisestä kaupasta. vain puuttuvat. Korttipohjamme on anoppini löyty Riihimäestä, jota itse löysimme vielä lisää Hyvinkään prismasta. Ne olivat todella halpoja, ja niissä on sitä jotain. Ne ovat kuin luodut meidän kutsuihimme. Tulostuspaperi joka on vaalean lilaa o ostettu jostain päin Helsinkiä. Sitä en osaa kertoa mistä, koska tämä on anoppini hankintoja myös. Pitsi jota kutsuihin tulee olikin sitten sattumalta tehty todella hyvä löytö. Olin käynyt Hyvinkään värinapissa jo katsomassa pitsiä joka oli aivan kamalan hintaista eikä siellä edes ollut tarpeeksi leveää pitsiä meidän kutsuihin. Olin jo valmistautunut että joudun metsästämään pitsiä paljonkin mutta kerran Riihimäen prismassa käydessämme menin katsomaan koulutarvikkeita ja satuin nkemään sinkkisaavin täynnä pitsejä. Ja siellä se oli, kolmen metrin paketeissa juuri oikeanlaista! Silloin olin iloinen.

Koko setti

Korttipohjat

Tulostuspaperi


Kirjekuori edestä
Ja takaa

Kynä joka korvaa leimasimemme siskoni käsialalla :)



Pitsi

Isommat helmikoristeet

Pienemmät helmikoristeet
Korttien sisälle on tekstikin löytyny, sitä tosin en kerro koska myös vieraamme saattavat tätä blogia lukea :)

 Palaan huomenna, kertomaan muista kuin kortti asioista :)